Tuntuu, että joka aamu herään vaan aiemmin ja aiemmin. Yöllä en sentään perinteisesti heränny neljältä vaan tällä kertaa viideltä. Siitä asti aina katkonaisesti nukun siihen johonki 7-8 asti.
Koko päivä menee sitten ihan koomassa. Väsyttää mut ei saa edes päiväuniakaan nukuttua.
Joskus yritän illalla valvoa mahdollisimman pitkään, ettei taas aamulla herää ennen kukon pieremää, mut sekään ei auta asiaan. Aina oon samoihin aikoihin hereillä.
Tilanne ois ihanteellinen, jos kävisin töissä tai opiskelisin tällä hetkellä tai olisi edes jotain muuta tähdellisempää tekemistä päivisin, mut ku oon kipeänä ja tarvisin sitä lepoa mut hermot ei anna levätä.

On tässä ollu kyll pahempiaki aikoja, ettei parane valittaa. Nyt on sentään tiedossa muutoksia.
Jossain välissä tuli ihan semmonen tunne, ettei täältä pohjamudista ylös päästä, mut onneks sitä voimaa on jostain aina löytyny jatkamaan. Ihmeen kestäväksi sitä muuttuu vastoinkäymisten myötä. Jollain tapaa oon ittestäni ylpeä vaikka on myönnettävä, että syitä on ittessäki miks elämä on ollu niin huonolla tolalla.
Se suurin syy on ollu sinisilmäisyys ja mua kyllä varoiteltiin useaan otteeseen, mut en suostunu kuuntelemaan. Onneks oon viisastunu siitä. Jotkut asiat on vaan opittava kantapään kautta.

Nyt ku kattoo taaksepäin, niin osaa jo arvostaa niitä pieniä mut hyviä asioita elämässä. Ei paska menneisyys välttämättä huono asia todellakaan oo. Se kasvattaa ihmistä ja mun kohdalla kasvu on ollu positiivista.
Ilman menneisyyttä en olis se mitä olen nyt.