Tuntuu, että joka aamu herään vaan aiemmin ja aiemmin. Yöllä en sentään
perinteisesti heränny neljältä vaan tällä kertaa viideltä. Siitä asti
aina katkonaisesti nukun siihen johonki 7-8 asti.
Koko päivä menee sitten ihan koomassa. Väsyttää mut ei saa edes päiväuniakaan nukuttua.
Joskus yritän illalla valvoa mahdollisimman pitkään, ettei taas aamulla
herää ennen kukon pieremää, mut sekään ei auta asiaan. Aina oon
samoihin aikoihin hereillä.
Tilanne ois ihanteellinen, jos kävisin töissä tai opiskelisin tällä
hetkellä tai olisi edes jotain muuta tähdellisempää tekemistä päivisin,
mut ku oon kipeänä ja tarvisin sitä lepoa mut hermot ei anna levätä.
On tässä ollu kyll pahempiaki aikoja, ettei parane valittaa. Nyt on sentään tiedossa muutoksia.
Jossain välissä tuli ihan semmonen tunne, ettei täältä pohjamudista
ylös päästä, mut onneks sitä voimaa on jostain aina löytyny jatkamaan.
Ihmeen kestäväksi sitä muuttuu vastoinkäymisten myötä. Jollain tapaa
oon ittestäni ylpeä vaikka on myönnettävä, että syitä on ittessäki miks
elämä on ollu niin huonolla tolalla.
Se suurin syy on ollu sinisilmäisyys ja mua kyllä varoiteltiin useaan
otteeseen, mut en suostunu kuuntelemaan. Onneks oon viisastunu siitä.
Jotkut asiat on vaan opittava kantapään kautta.
Nyt ku kattoo taaksepäin, niin osaa jo arvostaa niitä pieniä mut hyviä
asioita elämässä. Ei paska menneisyys välttämättä huono asia
todellakaan oo. Se kasvattaa ihmistä ja mun kohdalla kasvu on ollu
positiivista.
Ilman menneisyyttä en olis se mitä olen nyt.
perjantai, 25. huhtikuu 2008
Kommentit