En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää,
eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen
pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä
oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien
sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin.
Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin
surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet.
Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin
sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon
paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni
toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin
paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon
erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset
piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin
kuulla muiden pentujen ääniä täältä.
Näen ihmisten katselevan
minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät
niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä
kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät
ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät
viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset
satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon
tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.
Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen
pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan
ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja
minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä
eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun
hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.
Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella
mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet
kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään.
Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi
ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan
nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat
helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja
väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan
miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän
leikkimisestä hänen kanssaan!
Tänään kävin eläinlääkärillä.
Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras
ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK.
Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja
rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin
vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin
sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että
vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin
puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin
surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä
hyvin paljon!
Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä
useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu
kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun
sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös
vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun
pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen
pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on
varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä
uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista.
Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä
perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani,
juominenkin koskee.
Yritän nousta, mutta voin ainoastaan
inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin
surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä
ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi
pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän
nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.
Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki
halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän
rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään.
Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja
aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.
Pikku-tyttö pitää
minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta.
Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen
rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään.
Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni
kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole
kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni
ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja
hellällä kuonon tökkäisyllä). Olin toivonut viettäväni monta vuotta
heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi
eläinlääkäri: "eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon
kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta
vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.
(Tätä tarinaa
saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat
kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun
parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis)
maanantai, 18. helmikuu 2013